Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
19.09.2006 - 23:56

Vihreät haluaisivat tietullit Helsinkiin. Olisi maailman hienoin päätös, edistäisi joukkoliikennettä, vähentäisi yksityisautoilua ja sitä (YH! HYI!) keväistä katupölyä.

Äänet menee muutenkin keväällä joko kokoomukselle tai vihreille. Kun ottaa huomioon että vihreät on vähemmistönä, niin todennäköisesti heille.

18.09.2006 - 23:19

..vai sittenkin jäässä?

Olen kovin systemaattinen laihduttaja, toistan aina samat jutut. Ei vain siksi, että ne toimivat, vaan myös siksi, että ne ovat asioita joita pystyn toteuttamaan myös painon ylläpitovaiheessa. Elikkäs siis normaalissa arjessa. Joskus laihdutin pinnistämällä koko päivän ja illalla syömällä jäätelöä tuhannen kalorin edestä. Seuraavana päivänä saatoin syödä pelkkiä säilykemandariineja. Laihduin, tietenkin, koska kalorit vähentyivät. Olo vain oli kurja ja kilot tietenkin tulivat takaisin. Tällä hetkellä siis normaalia popsimista ja kilojen vähittäistä vähentymistä.

Eniten on nyt huolestuttanut se, että saanko sittenkään kaikkia tarvitsemiani ravintoaineita ja rasvoja tämän touhuni kanssa. Päätin vähän petrata ja muunsin arkisyömisiäni näin:

Aamulla: 1 annos Nalle Ruispuuroa, jossa 1dl itsemakeutettua luonnonjugurttia ja puoli dl pakastemarjoja. (75kcal + 60 kcal + 30kcal) Useimmiten lisänä pieni pala pirkka ruisleipää, jossa tomaattia ja maksamakkaraa (50 kcal + 20 kcal )

Tuollainen siis normaali aamiaissettini. Piristin sitä lisäämällä teelusikallisen rypsiöljyä puuroon ja juomalla kalsium-maitojuomaa desin. Ajattelin ottaa tämän jokapäiväiseksi tavaksi, lisäkalsium ja omega-rasvahappojen saanti ei liene pahasta.

Syön todella paljon vihanneksia, juureksia ja marjoja  joten arvelisin olevani aika mallioppilas kaikkien vitamiinien ja kuitujen suhteen, mutta proteiinia pitäisi saada enemmän. Se olikin ihan helposti autettu, sillä olen aina ollut suuri raejuuston ystävä ja raejuusto on oikea proteiinipommi. Laitan sitä vähän joka paikkaan, salaatteihin, kastikkeisiin yms. Purkki rasvatonta raejuustoa päivässä ei nosta kaloreita kuin 160 kcallilla ja proteiinia kertyy 36g !

Hurjan tärkeää on, ettei pistä kerralla remppaan koko ruokavaliotaan.Vaikea toteuttaa ja helposti lipsahtaa. Parempi yksi pysyvä muutos kuin kymmenen eri säätelykeksintöä, joista luopuu viikon perästä. Keksisin nyt muutaman muunkin jutun, millä tässä voisi skarpata, mutta totuttelen näitä vähintään muutaman viikon.

17.09.2006 - 19:59

Tuli jotenkin sellainen tunne, että touhuistani ja paasaamisistani saa sellaisen kuvan kuin olisin joku vanhan sukupolven elähtänyt ja uudelleensyntynyt aktivisti, jonka elämä pyörii yhden asian ympärillä. Ja että yritän saada muita samanhenkisiä heristämään sormeaan omasta mielestäni minua tyhmemmille.

Hoksasin tässä, että olen vain itse asiassa esittänyt keskiluokkaiselle ihmiselle tyylikkään tavan syntien poispyyhkimiseen ja käsien pesuun. Sopii kaikille meille, vaikka tosi-aktivistit, maailman- ja luonnonsuojelijat voisivat herjata meitä noilla edellä esittämilläni argumenteilla. Vaikka pahemmillakin.

Pyyhin menneisyyteni synnit tehomaatalouden innokkaana suosijana, pesen käteni täydellisestä piittaamattomuudesta luontoa ja sen arvoa kohtaan ostamalla itselleni aneita luomuviilin muodossa. En huuda toreilla tukka vihreänä itu leuassa mädäntynyttä yhteiskuntaa, vaan kävelen tyynenä kaupassa ja poimin kärryyn poronlihaa.

Syön hyvän omantunnon lähteet hyvällä omallatunnolla.

Ainut, mikä saa minut näyttämään vinksahtaneelta makeantuoksuiseen intianpuuvillapaitaan pukeutuneelta teiniltä, on tämä blogi.

Kaikki, mitä tämän päivän postaukseeni on saneltu, on tarkoitettu kertomaan seuraavaa: Jos elät oman ideologiasi mukaan niin, kuin mielestäsi on hyvää ja ansiokasta elää, ei muilla ole väliä.

15.09.2006 - 23:06

Puhuin tänään erään tuttavani kanssa, joka kertoi ystävänsä pelastavan maapalloa. Kiinnostuin tietenkin oitis ja kärtin, millä tavoin hän aikoo palloamme pelastaa? Kasvissyönnillä, vastasi tuttavani. Varmasti oikein oiva tapa, sanoin minä siihen. Sehän on kai aika vaikeaa, saada ne ravintoaineet sun muut, jatkoin. No joo, papuja kun syö, ja paljon nuudeleita, niin sillä se kai mahaansa täyttää.

Nuudeleita? Papuja?

Ymmärrän ihan, jos jollekin ei maistu liha. Ja sitä ei sitten syö, vaan syö vaikkapa muita proteiininlähteitä. Pähkinöitä. Papuja. Semmosia.

Mutta milläs matematiikalla maapallo pelastuu Aasiasta lentorahtina raahatuilla nuudeleilla, joiden eteen on varmasti saastutettu jo ennen koneeseen päätymistä parinkin matkan eteen noin niinkuin valmiiksi?

Eikös ekologisin teko olisi syödä lähiruokaa ja vaikka silloin tällöin saada ne proteiinit esimerkiksi porosta tai luomulihasta? Riistasta?

15.09.2006 - 00:24

Tein tänään pientä tutkimusretkeä paikalliseen kauppaan ja päätin valita muutaman sellaisen luomutuotteen ostoskoriin, joita sinne ei vielä tähän asti ole tullut laitettua.Päädyin ostamaan kahta Valion tuotetta, luomuappelsiinitäysmehua ja emmental-luomujuustoa. Mehu oli ainakin taivaallisen hyvää!

Itse asun pääkaupunkiseudulla ja luomutuotteet ovat suhteellisen hyvin edustettuina, mutta pienemmillä paikkakunnilla ei aina näin ole. Kannattavinta lienee suosia niitä harvoja tuotteita, mitä löytyy ja siten vakuuttaa kauppiaat luomun tarpeesta. Asiakaspalautetta voi myös kirjoitella ahkeraan tahtiin.

Valion luomutuotteita: http://www.luomulaituri.net/luomupiknik/valio.htm

Lähes kaikkea muuta on nyt tullut kokeiltua edelle olevasta listasta, paitsi piimää. Se ei ole ikinä oikein maistunut, mutta jugurtit ovat niidenkin edestä.

Luomutuotteiden hinnasta: "Luomutuotteita moititaan usein kalliiksi. Luomulisä tulisi kuitenkin suhteuttaa tuotteiden kulutuslukuihin. Esimerkiksi luomuleipien ja tavanomaisten leipien hintaero on vähäinen, luomupastan ja tavallisen pastan sen sijaan suuri. Leipää syödään kuitenkin paljon enemmän kuin pastaa. Luomutuotteiden  lisähintaa pitäisikin arvioida vertaamalla vuoden ruokamenoja. Keskikulutusta ja -hintoja vertaamalla esimerkiksi maidon, leivän, perunan, tomaatin, kananmunien ja jogurtin vaihtaminen kokonaan luomutuotteiksi nostaa yhden henkilön ostoskorin hintaa noin 25 senttiä päivässä. (Lähde: www.finfood.fi)"

Luomua, luomua!

Kirjoittaja
Pieniä suuria askelia.
Arkisto
2006